MS-taudilla on tuhannet kasvot
Joka vuosi noin 250 suomalaista kuulee sairastavansa MS-tautia. Yhteensä sairastuneita on noin 7 000. MS-taudilla on tuhannet kasvot. Sen oireet ovat yhtä yksilöllisiä kuin ihmisten elämäntilanteetkin. Rosa, Esa, Sarianne, Tiia, Tomi ja Virpi kertovat kuusi tarinaa. Jokaisen sairastuneen elämäntarina on erilainen, mutta yksi asia on varmaa: MS-taudista huolimatta voi olla elämää. Toiset se on saanut jopa elämään entistä rohkeammin.

Yhteistyössä:

Murheista mahdollisuuksia
Vuonna 1996 Tomi Käkelä oli 25-vuotias, kun hänellä diagnosoitiin MS-tauti. Tomin ensireaktio diagnoosiin oli helpotus, sillä hän oli jo parin vuoden ajan tiennyt sairastavansa jotakin, jolle ei osannut antaa nimeä. Tiedon lisääntyessä olo oli murheellinen. Sittemmin Tomi on pyrkinyt kääntämään murheen mahdollisuudeksi. Nykyään Tomi on nelikymppinen kaksostyttöjen isä Eurajoelta. Työkyvyttömyyseläkkeellä oleva mies on mukana Rauman seudun MS-yhdistyksen hallituksessa ja vetää Eurajoen MS-kerhoa.
Positiivisuuden kautta
Tomi on ollut sairastumisensa jälkeen koti-isä ja viettänyt runsaasti aikaa nyt teini-ikäisten kaksostyttöjensä kanssa. Perhe on tukenut Tomia vaikeina aikoina. Vaimo ja lapset eivät ole kuitenkaan päästäneet häntä liian helpolla, mikä on auttanut Tomia elämään mahdollisimman tavallista elämää.

Tomin mielestä tauti on ollut hänelle suopea. Hän ajatteleekin päivittäin, että kaikki voisi olla paljon huonomminkin. Yllättävää kyllä, sairaus on tuonut Tomin elämään myös paljon hyvää.

”Asioiden tärkeysjärjestys on muuttunut. Nykyään monet pienet asiat nostavat merkitystään ja tärkeät asiat korostuvat entisestään. Olen myös saanut sairauden kautta monia uusia ihmissuhteita”, Tomi puntaroi.

Hän muistuttaa myös sairauden toisesta puolesta: ”Elämä pyörii tietysti taudin ympärillä, mutta sen kanssa oppii elämään. Olen kiitollinen jokaisesta uudesta päivästä.”

Pyörätuoli vapauttaa

Tomi sanoo huomanneensa, että pyörätuoliin joutuminen pelottaa ihmisiä. ”Usein kuvitellaan, että elämä loppuu sen jälkeen. Ajatellaan, että ei olla oikein ihmisiäkään muiden silmissä. Minulle pyörätuoli on kuitenkin ollut iso helpotus eikä ihmisarvoni ole muuttunut sen myötä mitenkään.”

Ennen sairastumistaan Tomi urheili säännöllisesti uimalla, pelaamalla sulkapalloa ja juoksemalla maratoneja. Sittemmin harrastukset ovat vaihtuneet avantouintiin ja pyörätuolilenkkeilyyn.

Myös musiikki on ollut Tomille aina tärkeä asia. Rumpujen soiton tilalle on tullut musiikin kuuntelu ja keikoilla käyminen. ”Ystävien kanssa kahvilla käyminen ja keskusteleminen on silti harrastuksista parhain”, Tomi paljastaa.

Vertaistukea yhdistyksistä

MS-tautiin sairastuneet suhtautuvat järjestötoimintaan eri tavalla. Tomia se ei kiinnostunut aluksi ollenkaan: ”Ajattelin, että mitä minä siellä tekisin. Ei se ole minua varten.”

Lopulta Tomi osallistui toimintaan ystävän pyynnöstä. Osallistuminen kannatti, ja nykyään Tomi on järjestöaktiivina kahdessakin eri ryhmässä. Tomin mielestä järjestötoiminnassa on parasta hauskanpitäminen ja yhteisöllisyys. Vertaistuki voi myös auttaa sairauden kohtaamisessa pahimman yli.

Vastasairastuneille Tomi antaa neuvoksi, että tilanne rauhoittuu ja elämä jatkaa kulkuaan. ”Ja pojille on hyvä sanoa, että tytöt tykkäävät joka tapauksessa”, Tomi naurahtaa.

Taiteilija on oppinut elämään kiinni hetkessä
Virpi Kokkinen oli 28-vuotias, kun hänellä diagnosoitiin MS-tauti. Ensimmäinen reaktio sairauteen oli sokki, ja neurologin luota kotiin mennessä tajuntaan iskivät kauhuskenaariot. Jo samana iltana Virpi kuitenkin päätti, että sairaus ei ohjaisi hänen elämäänsä. Sen jälkeen positiivinen asenne on pysynyt Virpin elämänohjeena, vaikka se ei ole aina ollutkaan kovin helppoa.
Taide itseymmärryksen avaajana
Taide on Virpille tapa elää ja tarkastella maailmaa. Se tuo hänen elämäänsä iloa ja itseymmärrystä. Kun Virpi teki lopputyötään taidekoulussa seitsemän vuotta diagnoosin saamisen jälkeen, hän pystyi ensi kertaa purkamaan tunteitaan, joita sairauteen liittyvä epävarmuus oli tuonut mukanaan.

”En ollut kohdannut sairauttani syvätasolla, jopa vähän kielsin sen. Asioita toki tuli paloittain eteen vuosien aikana, mutta taustalla oli koko ajan pelko”, Virpi sanoo.

Pelko välittyi maalauksiin. Ehjäksi-nimisessä taulussa silmättömät nuket parsivat toisen jaloissa olevia haavaumia ja irtilähteneitä ruumiinosia. Maalauksen silmättömyyden voi nähdä heijastavan haluttomuutta nähdä totuutta, parsimisen eheytymistä. Neljän maalauksen sarjan viimeinen työ sai nimekseen Sielun temppeli. Se kuvaa Virpin mielestä hyvin ajatusta sielun ja kehon yhteydestä: ”Minusta keho on sielun temppeli.”

Taide ilon tuojana

Virpi sanoo, että MS-tauti on opettanut häntä olemaan enemmän hetkessä kiinni ja arvostamaan elämän pieniä asioita. Niitä ovat Virpin mukaan maalaamisen nautinto, hyvä musiikki, valokuvaus, veistäminen ja elokuvat. Tärkeitä ovat toki ystävyyssuhteetkin.

”Taide tuo arkeeni iloa. Ilman sitä on vaikea kuvitella elävänsä”, Virpi hahmottelee. ”Taiteen merkityksen huomaa etenkin huonoina hetkinä, jolloin se auttaa purkamaan pahaa oloa."

Hyvää elämisen laatua Virpi pyrkii pitämään yllä myös sairauden hoidolla, liikunnalla ja terveellisellä ruokavaliolla. Ilman venyttelyä ja säännöllistä liikuntaa Virpillä on enemmän fyysisiä vaivoja.

Hieman yllättävämpänä asiana voi pitää akupunktiota, jonka avulla Virpi on saanut apua tunto- ja näköhäiriöihin sekä hermokipuihin.

MS-taudin opetukset

MS-tauti on asettanut haasteita Virpin elämälle. Hän on kuitenkin kääntänyt heikkouden vahvuudeksi. Luopumalla terveen nuoruuden ideaalista Virpi on joutunut pysähtymään ja miettimään elämäänsä. Sitä herkkyyttä hän on tarvinnut taiteessa ja kanssaihmisten kanssa.

Virpillä on antaa yksi ohje tautiin sairastuville: ”MS-tauti ei lopeta elämää. Ei pidä antaa periksi, vaan etsi iloa elämään. Itsesääli ei auta.”

 

Haasteet saavat yrittämään kovemmin
Helsinkiläinen Sarianne Kelin sai MS-diagnoosin kaksi vuotta sitten. Päällimmäisinä mielessä olivat hämmennys ja helpotus. Tärkeintä oli joka tapauksessa löytää oireisiin vihdoin todellinen syy. Nyt ensimmäisen lapsensa saanut 24-vuotias Sarianne on valmis kohtaamaan sairautensa rohkeudella. Sarianne työskentelee parturi-kampaajana Helsingissä. Perheeseen kuuluu miesystävä ja kaksi koiraa.
Oireita ja epätietoisuutta
Sariannen oireet alkoivat pari vuotta sitten. Hänen jalkansa puutuivat ja välillä väsymys vei sängyn pohjalle. Kun vasemmasta jalasta lähti tunto kokonaan, Sarianne hakeutui lääkäriin. Aluksi oireita ei otettu vakavasti, ja hänet lähetettiin kotiin särkylääkepaketin kanssa. Lopulta hän sai lähetteen neurologin vastaanotolle ja tutkimuksiin.

Uskallusta elämään

MS-taudin oireet ovat olleet Sariannella suhteellisen lievät. Uudet oireet ja pahenemisvaiheet saavat hänet kuitenkin aina lannistumaan. ”Kun olen saanut sulatella asiaa vähän aikaa, mielialani kohoaa ja olen taas valmis taistoon”, Sarianne vakuuttaa.

Krooninen sairaus vaikuttaa Sariannen elämään kokonaisvaltaisesti. Oireet rajoittavat erityisesti työntekoa, mutta muuten sairaudella on jopa päinvastaisia vaikutuksia: ”MS-tauti on saanut minut elämään rohkeammin”, sanoo Sarianne.

Perhe vahvistaa

Sarianne sanoo pitävänsä fyysistä kuntoaan yllä ulkoilemalla ja koirien kanssa telmimällä. Henkisessä jaksamisessa auttaa tukiverkosto. ”Minulla on ihana perhe, hyviä ystäviä sekä rakastava mies, johon voin aina tukeutua.”

Uutta Sariannen elämään tuo tuore perheenlisäys: ”Lapsi asettaa elämälle uusia haasteita mutta samalla se myös saa minut yrittämään entistä kovemmin”, Sarianne sanoo ponnekkaasti.

MS-taudin kanssa Sariannen jokainen päivä on erilainen. Välillä on huonoja päiviä, jolloin tekee mieli vain itkeä. Joukossa on silti myös hyviä päiviä, joista pitää ottaa kaikki irti. ”Elämä pitää elää täysillä niillä eväillä, jotka on annettu”, Sarianne sanoo.

Menetetyt asiat pitää surra
Porista kotoisin oleva 24-vuotias Rosa Mattila opiskelee Tampereen yliopistossa molekyylibiologiaa viidettä vuotta. Hän sai MS-diagnoosin reilut kaksi vuotta sitten, mutta oireita oli ilmennyt jo 18-vuotiaasta saakka. Niiden syy jäi kuitenkin usean vuoden ajaksi mysteeriksi.
Ensimmäinen pahenemisvaihe
Rosa koki ensimmäisen pahenemisvaiheen kesällä ennen viimeistä lukiovuotta, jolloin oikeasta jalasta katosivat voimat. Ajoitus ei olisi voinut olla huonompi, sillä tuolloin 18-vuotias Rosa oli juuri ryhmänsä mukana valmistautumassa Gymnaestrada-tapahtuman esitykseen Itävallassa. "Olin harrastanut joukkuevoimistelua 8-vuotiaasta saakka ja tuhansia harrastajia kokoava festivaali oli jokaisen voimistelijatytön unelma. Jälkeenpäin ajattelin, että kunpa oireet olisivat tulleet vaikka vain pari viikkoa myöhemmin."

Tuolloin jalan heikkoutta tutkittiin ortopedilla ja jalasta otettiin magneettikuvat, mutta mitään ei selvinnyt. Oireiden mentyä ohi Rosa jatkoi treenaamista vielä vuoden ilman ongelmia.

Diagnoosi oli tuomio ja helpotus

Rosalla MS-taudin seuraava pahemenisvaihe osui opiskelujen ensimmäiseen lukuvuoteen, jolloin hoidettiin oireita, mutta syytä ei edelleenkään selvitetty. Kolmannen opiskeluvuoden marraskuussa voimat hävisivät jälleen jalasta ja tällä kertaa katosi myös tunto.

"En vielä silloinkaan yhdistänyt oireita aikaisempiin. Yleislääkäri passitti neurologille ja minulta otettiin selkäydinnäyte. Sain tietää, että kyse on todennäköisesti jostain neurologisesta sairaudesta. En tiennyt MS-taudista oikeastaan mitään, ja joululoman aikana ehdin googlettaa mahdollisia vaihtoehtoja."

Kun diagnoosi tuli, Rosa kertoo sen tuntuneen kovalta tuomiolta. Toisaalta se oli samalla helpotus ja selvitti monia pieniä oireita, jotka hän oli yrittänyt aiemmin itse selittää.

Tutkijan asenteella sairauden kimppuun

"Opiskelun ansiosta pystyin osittain ulkoistamaan sairauden. Otin siihen kylmän faktapohjaisen lähestymisen ja haalin kaiken mahdollisen tiedon sairaudesta, sen hoidosta ja ennusteesta. Olisin voinut vaikka pitää esitelmän aiheesta."

Tutkijan asenne auttoi Rosan läpi diagnoosin jälkeisen alkuvaiheen, mutta tunteet tulivat myöhemmin, muutaman kuukauden kuluttua. Onneksi perhe, ystävät ja kihlattu olivat tukena.

Valmistumisensa jälkeen Rosa haluaa työskennellä lääkkeiden kehittämisen parissa – ei kuitenkaan MS-lääkkeiden. Tiedenainenkaan ei voi jäävätä itseään täysin. "MS-lääkkeet olisivat liian lähellä, ja riskinä olisi kahtiajakoinen suhtautuminen toisaalta tutkijana, toisaalta potilaana."

Suunnitelma B aina takataskussa

"Voisi sanoa, että sairaus on vienyt tietynlaisen vapauden", Rosa kuvailee. "En pysty enää täysin päättämään kaikesta mitä teen. Äkillinen fatiikkikohtaus voi aiheuttaa totaalisen uupumuksen, enkä voi lähteä kotoa vaikka kalenterissa olisikin menoa. Aina pitää olla suunnitelma B, mitä tehdä jos ei jaksa."

Aktiivisen liikunnan harrastajan on pitänyt hyväksyä myös se, että jäännösoireet rajoittavat liikkumista aiempaan verrattuna radikaalisti.

"En olisi välttämättä muutenkaan jatkanut joukkuevoimistelua, mutta on kuitenkin vaikea hyväksyä ettei kroppa enää pysty vaikeisiin koreografioihin, joista olen aina pitänyt."

Kun voimavaroja täytyy säännöstellä, Rosa on huomannut tulleensa paremmaksi asioiden priorisoinnissa. "Olen aina ollut tosi aktiivinen opiskelijaelämässä, olen esimerkiksi toiminut useita vuosia ainejärjestön halituksessa, ollut vastuuhenkilönä vuosijuhlien ja muiden tapahtumisen järjestämisessä. Nykyään musta on tullut parempi nakittaja, enkä enää sano kaikkeen joo."

Sairaus on kuin kaveri

Rosan mielestä pahinta MS-taudissa on epävarmuus. Sen paremmin lääkäri kuin kukaan muukaan ei voi sanoa, milloin saattaa joutua vaikkapa turvautumaan pyörätuoliin. Vasta diagnoosin saaneita Rosa muistuttaa, että vaikka sairautta ei voi täysin hyväksyä, siihen voi kuitenkin sopeutua.

"Menetetyt asiat pitää surra, muuten ei pääse eteenpäin. Sairaus on kuin varjo tai kaveri, joka pitää aina huomioida. Jos kaverin jättää huomiotta, se rupeaa jossain vaiheessa kiukuttelemaan."

Ei sitku, vaan nytku
Esa Kynäslahti sai MS-diagnoosin vuonna 2000. Tieto oli helpottava, sillä sitä kautta urheilullinen 26-vuotias opiskelija sai nimen häntä hämmentäneille oireille. Sen jälkeen Esa on käynnistänyt taistelun sairautta vastaan positiivisen kiukun avulla. Tätä nykyä Esa on 38-vuotias kahden lapsen isä ja asuu Mäntsälässä. Hän on ammatiltaan sairaanhoitaja ja psykoterapeutti, mutta on jäänyt sairautensa vuoksi viime vuonna työkyvyttömyyseläkkeelle työstään psykiatrian poliklinikalla.
Sairastuminen Intiassa
MS-taudin ensimmäiset oireet tulivat Esalla esille syksyllä 1999, kun hänen jalkapohjansa alkoivat puutua. Hän syytti kutinasta huonoja kenkiä, mutta kun asiaa tutkittiin, hänen selästään löytyi lievä skolioosi. Oireet menivät sen piikkiin.

Seuraavana keväänä Esa lähti sairaanhoitajakoulun työharjoitteluun Intiaan. Oireet iskivät siellä entistä pahempina.

”Voin kuumassa huonosti. Ihoni herkistyi niin, että jopa suihkussa käyminenkin sattui. Välillä käveleminenkään ei tahtonut onnistua ja sormista katosi tunto. En kuitenkaan osannut huolestua”, Esa muistelee.

Esan opettaja kuitenkin huolestui, ja Esa palasi Suomeen tarkempiin tutkimuksiin. Oireet paljastuivat MS-taudiksi. Nuori mies ei kuitenkaan joutunut paniikkiin: ”En käynyt enempiä murehtimaan, sillä en tiennyt taudista mitään."

MS-tauti on aina arjessa mukana

Sairaus muistuttaa arjessa itsestään kaikissa asioissa. Lasten kanssa ollessaan Esa joutuu miettimään, voiko hän ottaa vauvaa syliin ja yksin ollessa aika saattaa mennä kokonaan lepäämiseen. Yhteisöllisissä tilanteissa huomio jakaantuu niin moneen suuntaan, että hänen on vaikea ymmärtää keskustelua.

Viime vuonna Esa joutui jättämään työnsä perheterapeuttina, kun se alkoi viedä hänen kaikki voimansa. Jäljellä olevan energian hän on halunnut käyttää mieluummin lastensa kanssa.

Kaikkein kurjimmalta on kuitenkin tuntunut urheilusta luopuminen. Aiemmin Esa harrasti maastopyöräilyä, itsepuolustusta ja juoksua. Nykyään hän pystyy kävelemään hyvänä päivänä rauhallisesti 150 metriä.

”Viime keväänä otti koville katsoa, kun lenkkeilijät lähtivät ensimmäisille juoksuilleen. Tänä keväänä se ei sattunut enää yhtä paljon. Nyt opettelen käyttämään pyörätuolia. Ihan vihtahoususta tämä on, vaikka miten miettisi”, Esa tunnustaa.

Kiukulla katkeruutta vastaan

Esan ase sairautta vastaan on positiivinen kiukku. ”Tämä sairaus nyt vain on minulla, enkä voi sille mitään. Voin vain vaikuttaa siihen, etten tapa itseäni katkeroitumalla”, Esa pohtii.

Positiivinen kiukku näkyy Esalla kapinana vammaisiin liitettyjä stereotypioita ja yhteiskuntaa kohtaan: ”En halua löysiä verkkareita ja mukavia lenkkareita, perinteistä vammaisunivormua, vaan tykkään satsata makeisiin kenkiin. Ärsyynnyn myös siitä, miten yhteiskunta kohtelee sairaita. Kenenkään ei pitäisi miettiä, pärjäisikö muutaman päivän ilman lääkkeitä, että olisi rahaa ruokaan.”

Huumori on Esalle yksi tapa kohdata sairaus. Hänen mukaansa mummoilta tulee pahaa silmää vain hyvinä päivinä, jolloin hän pystyy itse kävelemään kauppaan ja silti pysäköi invapaikalle. ”Vaimo kuiskaa silloin, että muista nilkuttaa! Yhteinen huumorimme saa sairastamisen myötä yhä mustempia sävyjä”, Esa naurahtaa.

Esa korostaa jaksamisessa myös Jumalan merkitystä. Rakkaus kantaa läpi vaikeiden aikojen ja perhe auttaa unohtamaan pahan olon.

Esan elämänfilosofia

Jokaisella MS-tautiin sairastuneella on omat tapansa selviytyä sairaudesta, eikä Esa halua neuvoa muita ylhäältä käsin. Itse hän on selviytynyt sairaudesta keskittymällä nykyhetkeen.

Esan ajattelutapa tiivistyy muutama vuosi sitten löytyneeseen ajattelutapaan ”ei sitku, vaan nytku”. Se tarkoittaa Esalle sitä, että jos elämässään haluaa tehdä jotain, se kannattaa tehdä nyt eikä tulevaisuudessa.

”Hyviin juttuihin pitää mennä mukaan heti, koska seuraavasta hetkestä ei ole mitään takeita.”

Sovussa sairauden kanssa
Tiia Lagerstam oli 20-vuotias, kun hänen MS-diagnoosinsa varmistui. Kun kyse ei ollutkaan hänen pelkäämästään kasvaimesta vaan MS-taudista, oli olo helpottunut. Se on tehnyt sairauden hyväksymisen Tiialle alusta alkaen helpoksi. Tiia on nyt 39-vuotias ja toimii taloussihteerinä, tiedottajana ja tuottajana ääntentoistoon ja valaisuun keskittyvässä yrityksessä. Hänellä on kaksi lasta.
Sopu ei tarkoita alistumista
Tiia sai MS-diagnoosin näköhermotulehduksen vietyä näön kokonaan vasemmasta silmästä. Lääkärit epäilivät syyksi joko MS-tautia tai näköhermoa painavaa kasvainta. ”Kun lopputulos olikin sitten vain MS-tauti, asia oli minulle suuri helpotus”, Tiia muistelee sairauden paljastumista. ”Sen takia minun onkin ollut helppo suhtautua sairauteen alusta lähtien”, hän jatkaa.

Tiia sanoo elävänsä sovussa MS-taudin kanssa. Hän painottaa kuitenkin, että se ei tarkoita alistumista tai nöyrtymistä sairauden edessä.

MS-tauti on vaikuttanut Tiian fyysiseen kuntoon ja henkiseen jaksamiseen. Toisinaan tauti on vienyt jalat alta sanan varsinaisessa merkityksessä. Tiialla on ollut myös tasapainovaikeuksia ja syvyysnäköön liittyviä hahmotusongelmia.

Sairaus on tuonut silti Tiian elämään paljon hyvääkin. ”Olen saanut taudin myötä paljon ihania ystäviä ja kokemuksia elämääni. MS-taudin myötä olen jalostunut tällaiseksi ihmiseksi kuin nyt olen”, Tiia muotoilee kokemaansa.

Äitiys ja MS-tauti

Diagnoosin jälkeen lääkärit kehottivat Tiiaa hankkimaan lapsia mahdollisimman nopeasti, mikäli hän halusi tulla äidiksi. Ensimmäisen lapsensa Tiia sai kuitenkin vasta 37-vuotiaana.

Tiia kertoo raskauden herättäneen huolen, kuinka hän pärjäisi vauvan kanssa: ”Tiesin, että synnytys tuo usein mukanaan rajuja pahenemisvaiheita, joten jännitin vauvan kanssa kahdestaan olemista.” Miehen, ystävien ja sukulaisten tuki on auttanut Tiiaa selättämään pelkonsa.

Äitiydestä on ollut myös apua Tiian jokapäiväisessä elämässä. Kun lastenrattaat toimivat rollaattorina ja lapsi jumppakaverina, Tiian liikkuminen on aiempaa helpompaa.

”Vaikka lasten hankkimisessa kehotetaan pitämään aina kiirettä, äiti kyllä jaksaa lapsen kanssa MS-taudista huolimatta”, Tiia ohjeistaa vastaavassa tilanteessa olevia naisia.

Voimaa itsestä

Tiian mielestä rakkailla ihmisillä on suuri merkitys sairaudesta selviämisessä, mutta kaikki on lopulta itsestä kiinni: ”Minulla täytyy olla luottamusta ja uskoa itseeni. Kun asenne on kohdallaan, pysyy tautikin aisoissa. Tämä lumelääke toimii ainakin minulla”, Tiia muotoilee oppimansa.

Tiia kehottaa tutustumaan rauhassa omaan sairauteensa: ”MS-tauti on kuin sisko, veli tai läheinen ystävä, josta ei pääse kokonaan irti milloinkaan. Kun teet rauhan sairauden kanssa, voitte elää sopuisasti yhdessä. Ja mikä ei tapa, se todellakin vahvistaa – trust me!”

Tutut kasvot ovat myös televisiossa

Esa, Sarianne, Tiia, Tomi ja Virpi antavat MS-taudille kasvot myös kampanjafilmissä. Filmiä esitetään televisiossa YLE:n kanavilla toukokuussa. Musiikkina on käytetty Jipun kappaletta Kotona taas, joka löytyy kokonaisuudessaan huhtikuussa 2012 ilmestyneeltä levyltä Väärinpäin lentävät linnut.

Maailman MS-päivä 29. toukokuuta

Maailman MS-päivää vietetään toukokuun viimeisenä keskiviikkona 29.5.2013. Suomessa MS-yhdistykset ja kerhot järjestävät teemapäivän tapahtumia useilla eri paikkakunnilla. Tule mukaan!

Lue lisää Maailman MS-päivän tapahtumista

Liity tukijoukkoon Facebookissa

 

 

Mikä on multippeliskleroosi?

MS-tauti on etenevä neurologinen sairaus. Vastasairastunut kysyykin usein: ”Miten ja kuinka nopeasti tämä minun tapauksessani etenee?” Tähän kysymykseen kukaan ei osaa vastata.

MS-tauti on keskushermoston eli aivojen ja selkäytimen sairaus. Tauti ei suoraan vaurioita muuta elimistöä. Normaalisti immuunijärjestelmä puolustaa kehoa esimerkiksi haitallisilta bakteereilta. MS-tautiin sairastuneen immuunijärjestelmä toimii virheellisesti ja vaurioittaa keskushermoston myeliiniä. Myeliini eli hermovaippa on hermosolujen jatkeita peittävää ainetta, joka parantaa sähköistä tiedonkulkua niissä.

MS-oireet johtuvat hermovaipan rikkoontumisesta, joka hidastaa tai estää tiedonkulkua aivoista ja selkäytimestä muualle kehoon. Tyypillisiä oireita ovat mm. näköhäiriöt, lihasheikkous, tuntoaistin oireet ja uupumus.

Vaurioitunut myeliini voi korjautua erityisesti taudin varhaisessa vaiheessa. Jos hermosäie jää ilman myeliinin suojaa, sekin vaurioituu. Tiedonkulku hermostossa saattaa kuitenkin etsiä uusia reittejä, jotka kiertävät vaurioituneet hermosolut. MS-taudin pahenemisvaiheen jälkeen, kun myeliini uusiutuu ja hermosto järjestäytyy uudelleen, osa oireista tai kaikki oireet saattavat hävitä.

MS-taudin kanssa voi tulla toimeen. Sairastuneen on hyvä ottaa sairauden hoito, liikunta ja hyvät elämäntavat osaksi arkea alusta asti. MS-tauti on yksilöllinen ja monimuotoinen sairaus, siksi kaikkea tietoa sen oireista, etenemisestä tai hoidosta ei voi soveltaa kaikissa tilanteissa.

Lue lisää MS-liiton sivuilta

Lahjoita MS-liiton toimintaan

MS-tauti herättää tuhansia kysymyksiä. Onneksi on myös vastauksia. Lahjoittamalla MS-liiton toimintaan tuet esimerkiksi neuvontapalveluja sairastuneille.

Keräystili: FI88 5710 0420 7349 15
Keräyspuhelin: 0600 9 2622  (10,02 €/puhelu +pvm)

Keräyslupa: POHADno2020/2012/4356